lauantaina, kesäkuuta 13, 2009

Uusia tuulia ja vanhoja aikoja

Neulomishistoriani ulottuu parinkymmenen vuoden taakse, aivan lapsuuteen. Viimeaikoina olen kuitenkin saavuttanut jonkinlaisen kylläisyysasteen neulonnan suhteen ja varsinkin inspiroivien mallien löytäminen on tullut hankalaksi. Olen sitä mieltä, että tarvitsen ehdottomasti jotain uutta tämän harrastukseni virkistämiseksi.

Etsiessäni jonkinlaista innoitusta tutkimalla uusia mallineuleita törmäsin sattumalta sivustoon, jossa esiteltiin neuleita menneiltä vuosikymmeniltä, lähinnä 40- ja 50-luvuilta. Hämmästyin suuresti, kun mieleeni ei ollut aiemmin tullut etsiäkään mitään vastaavaa. Tästä alkaa kuitenkin uusi kausi neulomisen parissa.

Ensimmäiseksi vintage-projektikseni päätin ottaa Saratoga Sweater -mallin sivustolta Free Vintage Knitting.

Tervetuloa seuraamaan matkaa ja tutustumaan kanssani aiempaan neulemuotiin!